Hyppää sisältöön

Rahoitusvakausvirasto kerää 76,3 miljoonaa euroa vakausmaksuja

Julkaisuajankohta 1.12.2015 10.05 | Julkaistu suomeksi 1.12.2015 klo 11.10
Tiedote

Laitoskohtaiset maksut, jotka Rahoitusvakausvirasto on päättänyt 27.11.2015, määräytyvät toimijoiden koon ja toiminnan sisältämien riskien mukaan.

Rahoitusvakausvirasto kerää vakausmaksuja vuonna 2015 luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä yhteensä 76,3 miljoonaa euroa. Kerättävä määrä vastaa 0,1 prosenttia korvattavia talletuksia Suomessa. Vakausmaksut kerryttävät ensin kotimaista Kriisinratkaisurahastoa, mutta luottolaitosten maksut – eli pääosa maksuista – siirretään vuoden 2016 alussa Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon, jota hallinnoi Kriisinratkaisuneuvosto SRB. Vakausmaksujen eräpäivä on 31.12.2015. Talletuspankkien osalta vakausmaksuista hyvitetään vuosina 2013-2014 kerätyn pankkiveron tuottoja pankkikohtaisesti.