Hyppää sisältöön

Osakesäästötilin rahavarat ovat talletussuojan piirissä

Julkaisuajankohta 17.12.2019 8.52
Tiedote

Uudenlaiset osakesäästötilit tulevat käytettäväksi 1.1.2020 ja moni pohtii ehkä parhaillaan osakesäästötilin avaamista. Rahoitusvakausvirasto (RVV) Suomen talletussuojasta vastaavana viranomaisena avaa seuraavassa tarkemmin sitä, mikä osa osakesäästötilisopimuksen säästövaroista kuuluu talletussuojan piiriin. 
 
Osakesäästötilisopimuksen piiriin kuuluvia säästövaroja ovat sekä säästäjän osakesäästötilille tekemät rahasuoritukset että rahojen sijoittamiseksi hankitut sijoituskohteet ja sijoittamisesta kertyneet tuotot. Rahavarat, jotka ovat osakesäästötilillä, kuuluvat talletussuojan piiriin. Talletussuoja ei turvaa osakesäästötilisopimuksen säästövaroihin kuuluvia sijoituskohteita. 

Osakesäästötilisopimuksia voivat tarjota asiakkailleen sekä pankit että sijoituspalveluyritykset. Osakesäästötilisopimukseen kytkettyjä osakesäästötilejä on kuitenkin mahdollista avata ainoastaan talletuspankkiin. Näin ollen osakesäästötilien rahavarat ovat tilillä pankissa ja siten talletussuojan piirissä.

Talletussuoja turvaa tallettajan talletuspankin tilillä olevat rahavarat talletuspankin maksukyvyttömyystilanteissa. Talletussuojan enimmäismäärä on 100 000 euroa. Tähän määrään otetaan huomioon kaikki tallettajan samassa pankissa olevat talletukset, mukaan lukien osakesäästötilillä olevat rahavarat. Osakkeet eivät sen sijaan vaikuta talletussuojakorvauksen enimmäismäärään, sillä ainoastaan tilille talletetut rahavarat kuuluvat suojan piiriin. 

Sijoituspalveluyritysten maksukyvyttömyystilanteissa asiakkaan saatavia sijoituspalveluyritykseltä turvaa sijoittajien korvausrahasto. Sijoittajien korvausrahaston tarjoama suoja poikkeaa talletussuojasta. Sijoittajien korvausrahaston suoja on osakesäästötilisopimuksen yhteydessä tarjotuissa sijoituspalveluissa vastaava kuin muiden sijoituspalveluiden yhteydessä. 

Lisätietoa talletussuojasta saat Rahoitusvakausviraston verkkosivuilta. Lisätietoa Sijoittajien korvausrahaston tarjoamasta suojasta saat Sijoittajien korvausrahaston verkkosivuilta