Hyppää sisältöön

RVV käynnistää vuoden 2024 kriisinratkaisusuunnittelun

Julkaisuajankohta 6.3.2024 14.24
Tiedote

Rahoitusvakausvirasto (RVV) on käynnistänyt vuoden 2024 säännöllistä kriisinratkaisusuunnittelua sen suorassa toimivallassa oleville luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille.

Noin vuoden kestävä suunnittelusykli käynnistyy kevään aikana laitosten säännöllisellä raportoinnilla, minkä lisäksi laitoksilta edellytetään syklin aikana kehitystyötä niille aiemman työn pohjalta priorisoiduista osa-alueista.

Yksittäiseen laitokseen kohdistettavien odotusten, seurannan ja testauksen laajuus suunnittelusyklillä riippuu laitokselle määritellystä kriisinratkaisustrategiasta. RVV on toimittanut kullekin kriisinratkaisusuunnittelun kohteena olevalle laitokselle tiedon tämän vuoden suunnittelusykliä koskevista odotuksista maaliskuun alussa.

Keskeisenä tavoitteena suunnitelmien valmistelussa on laitosten purettavuuden (engl. resolvability) edistäminen siten, että niiden toiminta voidaan kriisitilanteessa vakauttaa ja organisoida uudelleen hallitusti ja tehokkaasti.

Nyt käynnistyvällä syklillä RVV painottaa suunnittelussa erityisesti likviditeetin turvaamiseen kriisinratkaisussa liittyviä valmiuksia, toiminnan operatiiviseen jatkuvuuteen liittyvien riskien vähentämiskeinoja, kriisitilanteessa mahdollisesti eroteltavien toimintojen arviointia sekä tarvittavien tietojen tuottamisen testausta. 

Tutustu tarkemmin kriisinratkaisusuunnitteluun RVV:n verkkosivuilla.

Lisätietoja: kriisinratkaisuyksikön päällikkö Reima Letto, sähköposti: reima.letto(at)rahoitusvakausvirasto.fi, puh. 0295 253 500.

Uutinen