Rahoitusvakausvirasto juhlistaa 10-vuotistaivaltaan juhlaseminaarin merkeissä

Julkaisuajankohta 7.5.2025 9.26
Tyyppi:Tiedote

Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 10 vuotta EU:n pankkiunionin kriisinratkaisumekanismin ja Rahoitusvakausviraston (RVV) perustamisesta. Juhlavuoden kunniaksi RVV järjestää tänään Helsingissä kansainvälisen kutsuvierasseminaarin.  

Tilaisuudessa pureudutaan muun muassa siihen, mitä olemme oppineet finanssikriiseistä ja olemmeko varautuneet riittävästi uusiin uhkiin ja muuttuneen turvallisuustilanteen vaikutuksiin yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin ja keskeisten palvelujen turvaamisen kannalta, joihin myös pankkisektorin tuottamat palvelut kuuluvat. 

Keskustelijoina tilaisuudessa ovat nykyisin IFRS Institute Foundation Trustee’n puheenjohtajana toimiva Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen, EU:n kriisinratkaisuneuvoston (Single Resolution Board, SRB) johtokunnan jäsen Tuija Taos sekä Nordea-konsernin pääjohtaja Frank Vang-Jensen, NATO:n puolustuspoliittisen osaston johtaja Christian-Marc Lifländer, valtionvarainministeriön alivaltiosihteeri Leena Mörttinen sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä transatlanttisiin suhteisiin keskittyvän Atlantic Councilin tutkija Elisabeth Braw.

Lisätietoa tilaisuuden ohjelmasta ja puhujien tarkemmat esittelyt voit lukea tästä.