Blogi: Unionin tuomioistuimen tuomio vakausmaksuista – muuttuiko mikään?
Pankkien kriisinratkaisun perusperiaate on, että kriisihallintoon asetetun pankin tappioista vastaavat sen omistajat ja velkojat. Joissakin poikkeuksellisissa ja rajatuissa tilanteissa pankin tappioita voidaan kattaa ja kriisinratkaisua rahoittaa yhteisestä kriisinratkaisurahastosta. Kriisinratkaisurahaston tavoitetaso on määritelty koko pankkiunionin tasolla ja rahaston varat kerätään pankeilta vuosittaisina vakausmaksuina.
Vakausmaksun perusteet on säädetty kriisinratkaisudirektiivissä ja -asetuksessa ja maksun tarkemmasta määräytymisestä säädetään komission delegoidussa asetuksessa. Yksittäisen pankin vakausmaksu määräytyy karkeasti ottaen pankin koon ja riskisyyden perusteella. Pankin riskisyys määritellään suhteessa kaikkiin muihin pankkeihin. Vakausmaksun määrää yhteinen kriisinratkaisuneuvosto, SRB. SRB tekee vuosittain yhden vakausmaksupäätöksen, jolla se määrää vakausmaksun kaikille pankkiunioniin kuuluville pankeille.
Saksalainen Landesbank Baden-Württemberg pankki, LBBW, valitti vuoden 2017 vakausmaksuja koskevasta SRB:n päätöksestä unionin yleiseen tuomioistuimeen. Yleinen tuomioistuin kumosi 23.9.2020 antamallaan tuomiolla SRB vakausmaksupäätöksen LBBW:n osalta. Yleinen tuomioistuin katsoi, että SRB:n päätösprosessissa oli ollut muotovirhe erään liitteen käsittelyssä ja että SRB:n päätös oli läpinäkymätön, eikä LBBW voinut päätöksen perustelujen nojalla ymmärtää, miten sen vakausmaksu oli määrätty. Lisäksi yleinen tuomioistuin katsoi, että läpinäkymättömyys johtui osin vakausmaksujen määräämisestä annetun delegoidun asetuksen eräistä säännöksistä. Tästä syystä yleinen tuomioistuin katsoi delegoidun asetuksen olevan osin direktiivin vastainen.
SRB ja komissio valittivat yleisen tuomioistuimen tuomiosta unionin tuomioistuimeen. Unionin tuomioistuin antoi asiassa 15.7.2021 tuomion, jolla se kumosi yleisen tuomioistuimen antaman tuomion ja SRB:n vuoden 2017 vakausmaksuja koskevan päätöksen LBBW:n osalta. Lisäksi se määräsi SRB:n antamaan uuden vakausmaksupäätöksen LBBW:lle vuodelta 2017.
Unionin tuomioistuin kumosi yleisen tuomioistuimen tuomion LBBW:tä koskevalta osalta sillä perusteella, että yleinen tuomioistuin ei ollut noudattanut kontradiktoorista periaatetta (osapuolen kuulemista kaikista relevanteista seikoista) asian käsittelyssä. SRB:lle ei ollut annettu mahdollisuutta lausua SRB:n vakausmaksupäätöksen ja sen liitteen yhtenäisyyttä koskevasta seikasta, jonka yleinen tuomioistuin oli viran puolesta ottanut huomioon tuomiossaan.
Unionin tuomioistuin kumosi yleisen tuomioistuimen tuomion delegoidun asetuksen direktiivin vastaisuutta koskevalta osalta sillä perusteella, että yleinen tuomioistuin on tehnyt SRB:n päätöksen perusteluvelvollisuuden laajuutta arvioidessaan virheen. Yleinen tuomioistuin oli todennut tuomiossaan, että pankin on voitava tarkastaa rahoitusosuutensa laskelman oikeellisuus SRB:n päätöksestä. Unionin tuomioistuimen mukaan muiden pankkien liikesalaisuuksien salassapitovelvollisuus voi kuitenkin pätevästi rajata SRB:n perusteluvelvollisuutta delegoidussa asetuksessa säädetyllä tavalla. Vakausmaksupäätöksen perustelujen on oltava sellaiset, että pankki voi ymmärtää yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskevan päätöksen syyt ja arvioida, onko päätöksestä tarpeen nostaa kanne.
Perusteluissa ei kuitenkaan voida kertoa sellaisia muita pankkeja koskevia tietoja, jotka ovat näiden liikesalaisuuksia. Unionin tuomioistuimen mukaan pankin riskisyys suhteessa muihin pankkeihin voidaan kuvata riittävän ymmärrettävästi niputtamalla pankit useaan riskiluokkaan delegoidussa asetuksessa säädettyjen kriteerien mukaan ja kuvaamalla päätöksessä riskiluokkien raja-arvot ja se riskiluokka, johon päätöksen kohteena oleva pankki kuuluu. Vakausmaksupäätös voidaan siten unionin tuomioistuimen mukaan perustella delegoidun asetuksen mukaisesti niin, että pankki saa siitä riittävät tiedot päätöksen oikeellisuuden arviointia varten ilman, että muiden pankkien liikesalaisuuksia joudutaan paljastamaan.
Unionin tuomistuin katsoi kuitenkin, että SRB:n vuotta 2017 koskevassa vakausmaksupäätöksessä ei ole kuvattu näitä riskiluokkia ja niiden raja-arvoja. Päätöstä ei siten ollut perusteltu riittävästi, mistä syystä unionin tuomioistuin kumosi SRB:n vakausmaksupäätöksen LBBW:n osalta ja velvoitti SRB:n antaman LBBW:lle uuden vakausmaksupäätöksen.
LBBW:n valituksesta annetuilla tuomioilla ei lopultakaan ollut vaikutusta vakausmaksuihin tai niiden määriin eikä merkittävää vaikutusta vakausmaksupäätöksiin. Unionin tuomioistuimen tuomio ei vaikuta muihin SRB:n tekemiin lainvoimaisiin vakausmaksupäätöksiin. Sen sijaan yleinen tuomioistuin tulee todennäköisesti antamaan vastaavan sisältöiset tuomiot niistä muutamasta kymmenestä vuosien 2017-20 vakausmaksuja koskevasta valituksesta, jotka ovat yleisessä tuomioistuimessa vireillä. SRB tekee LBBW:lle uuden vakausmaksupäätöksen vuodelle 2017. Päätös tulee olemaan sisällöltään sama kuin kumottu päätös, mutta se perustellaan unionin tuomioistuimen tuomiossa edellytetyllä tavalla.
SRB on jo oma-aloitteisesti laajentanut uudemmissa vakausmaksupäätöksissään (muun muassa tänä keväänä) perusteluja unionin tuomioistuimen tuomiossa edellytettyyn suuntaan avaamalla riskiluokat ja niiden raja-arvot. LBBW:n uusi vakausmaksupäätös tulee siten todennäköisesti olemaan perustelujen osalta hyvin samanlainen kuin vuoden 2021 vakausmaksupäätökset.
Komission delegoitu asetus pysyy voimassa muuttumattomana eikä vakausmaksujen määräytymisperusteisiin tullut muutoksia valituksen takia.
Harri Hämäläinen, kriisinratkaisuasiantuntija
