Hyppää sisältöön

RVV käynnistää arvonmäärityspalvelujen kilpailutuksen 2019 - arvonmääritystyön periaatteita ja raportointiodotuksia on yhdenmukaistettu EU:ssa

Julkaisuajankohta 1.3.2019 15.59
Tiedote

Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (Single Resolution Board, SRB) on julkaissut viitekehyksen kriisinratkaisussa käytettävien riippumattomien arvonmäärittäjien toimintaa ohjaavista periaatteista ja odotuksista raportointiin. Viitekehyksen tavoitteena on parantaa arvonmäärittäjien työn keskinäistä vertailukelpoisuutta, vähentää arviointiprosessiin liittyviä epävarmuustekijöitä sekä kehittää raportointimenetelmien johdonmukaisuutta pankkiunionin alueella.

Rahoitusvakausvirasto ottaa SRB:n 19.2.2019 julkaiseman viitekehyksen huomioon kevään aikana käynnistettävissä arvonmääritystyötä koskevissa keskusteluissa markkinaosapuolten kesken. Keskustelujen jälkeen käynnistettävän kilpailutuksen tavoitteena on tehdä puitesopimukset arvonmäärityspalveluita tuottavien yritysten kanssa ja siten edistää Rahoitusvakausviraston toimintaedellytyksiä kansallisessa kriisinratkaisutilanteessa. Puitesopimuskilpailutus toteutetaan yhteistyössä Valtion yhteishankintayksikkö Hanselin kanssa.

Myös Euroopan pankkiviranomainen (European Banking Authority, EBA) on julkaissut 22.2.2019 ohjeellisen käsikirjan arvonmääritystyölle kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten käyttöön.

Lisätietoja
SRB:n julkaisema viitekehys: Framework for Valuation (englanniksi)
RVV kriisinratkaisuasiantuntija: Tuija Hartikainen ([email protected])