Hoppa till innehåll

Rahoitusvakausvirasto kerää luottolaitoksilta vakausmaksuja 320 miljoonaa euroa

Julkaisuajankohta 29.4.2022 16.25
Tiedote

Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (Single Resolution Board, SRB) on laskenut vakausmaksujen määrät vuodelle 2022. Kaikilta euroalueen lähes 3 000 maksuvelvolliselta laitokselta kerätään tänä vuonna vakausmaksuja yhteensä noin 13,7 miljardia euroa. Tämän vuoden vakausmaksusyklin jälkeen yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (Single Resolution Fund, SRF) on kerätty noin 66 miljardia euroa. SRF:n koon arvioidaan olevan siirtymäkauden lopussa vuonna 2023 noin 80 miljardia euroa.

Rahoitusvakausvirasto (RVV) on toimittanut SRB:n päätökset vakausmaksuista suomalaisille luottolaitoksille ja 28. huhtikuuta tekemillään päätöksillä määrännyt maksut maksettaviksi toukokuun loppuun mennessä.

RVV kerää suomalaisilta laitoksilta yhteiseen kriisinratkaisurahastoon tänä vuonna yhteensä 320 miljoonaa euroa. Kasvua suomalaislaitosten vakausmaksujen määrässä on keskimäärin noin 19 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Vuonna 2021 RVV keräsi vakausmaksuina suomalaisilta luottolaitoksilta kaikkiaan noin 270 miljoonaa euroa.

Yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan SRM-asetuksen mukaan yhteisen kriisinratkaisurahaston tavoitetaso on vuoden 2023 lopussa vähintään 1 prosentti kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa toimiluvan saaneiden luottolaitosten korvattavien talletusten määrästä. Vuonna 2021 kasvu korvattavissa talletuksissa laski vuoden 2020 kasvuvauhtiin verrattuna 6,5 prosenttiin (vuonna 2020 vuosikasvu laskettuna neljännesvuosittaisista luvuista oli 7 prosenttia). SRB arvioi korvattavien talletusten kasvun normalisoituvan lähelle historiallista kasvutrendiä lähivuosina. Varmistaakseen tavoitetason saavuttamisen määräajassa SRB on päättänyt käyttää vuoden 2022 vakausmaksujen laskennassa 1,6 prosentin tasoa korvattavista talletuksista. Tämä tavoitetason määräytymisessä käytettävä kerroin on korkeampi kuin viime vuonna (1,35 %), mikä osaltaan nostaa vakausmaksujen kokonaismäärää ja laitoskohtaisia maksuja.

Luottolaitoskohtaisesti muutokset riskiasemaa kuvaavissa indikaattoreissa johtavat myös muutoksiin vakausmaksujen suuruudessa. Suomen pankkisektorilla toimivien luottolaitosten määrä on suhteellisen alhainen. Siten muutos yksittäisen luottolaitoksen indikaattorissa vaikuttaa kyseisen luottolaitoksen vakausmaksuun, mutta voi myös vaikuttaa suuresti muiden Suomessa toimivien luottolaitosten suhteelliseen riskiasemaan. Tästä syystä joillakin luottolaitoksilla vakausmaksut alentuivat hieman, samalla kun ne joillain nousivat merkittävästi.

Kansalliset sijoituspalveluyritysten vakausmaksut 2022

RVV kerää vakausmaksujen ohella myös kansallista kriisinratkaisurahastoa kartuttavia kansallisia vakausmaksuja tietyiltä sijoituspalveluyrityksiltä yhteensä noin 12 000 euroa. Kansallisen kriisinratkaisurahaston vuoteen 2024 mennessä saavutettava tavoitetaso on noin 143 000 euroa.

Lisätietoja: kriisinratkaisuasiantuntija Kristiina Tuomikoski (vakausmaksut(at)rvv.fi) 

Tiedote