Hyppää sisältöön

Blogi: Miksi pankit maksavat miljoonia kriisirahastoihin?

10.6.2021 15.31
Tiedote

Kevät on Rahoitusvakausvirastossa kiireistä aikaa vakaus- ja talletussuojamaksujen parissa. Teimme huhtikuun lopussa päätökset maksuista, joita pankkien on tänä vuonna maksettava kahteen eri rahastoon. Talletussuojarahasto on kansallinen rahasto, kun taas kriisinratkaisurahasto on kaikkien pankkiunionin jäsenmaiden yhteinen rahasto, jota hoitaa Brysselissä toimiva yhteinen kriisinratkaisuneuvosto. Suomalaisten pankkien osalta talletussuojamaksut ovat tänä vuonna 128 miljoonaa euroa ja vakausmaksut 270 miljoonaa euroa. Virasto on keväällä 2015 tapahtuneen perustamisensa jälkeen kerännyt suomalaisilta pankeilta yhteensä 778 miljoonaa euroa talletussuojamaksuina ja 1 086 miljoonaa euroa vakausmaksuina. Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon kaikilta pankkiunionin alueen pankeilta kerättävät yhteissummat ovat luonnollisesti huomattavasti suurempia. Tänä vuonna kaikilta pankeilta kerätään yhteensä noin 10 miljardia euroa, jonka jälkeen rahastossa olevat varat ovat noin 52 miljardia euroa. Maksuissa on kyse varsin huomattavista summista. Miksi niitä kerätään ja mihin niitä oikein tarvitaan

Talletussuojamaksuilla kartutetaan talletussuojarahastoa, jonka tehtävänä on turvata tallettajien talletuspankeissa olevat talletukset. Mikäli pankki menee konkurssiin, me Rahoitusvakausvirastossa huolehdimme siitä, että kyseisen pankin asiakkaat saavat suojatut talletuksensa takaisin nopeasti ja turvallisesti, jopa 7 työpäivän kuluessa maksatustilanteen alkamisesta. Talletukset on suojattu 100 000 euroon saakka, minkä ansiosta tallettaja voi nukkua yönsä rauhassa tietäen säästöjensä olevan turvassa. Henkilökohtaisen suojan lisäksi ajatuksena on, että talletussuojan avulla vältetään tallettajien keskuudessa mahdollisesti syntyvää paniikkia tilanteessa, jossa pankki joutuu vakaviin vaikeuksiin. Talletuspako pahentaisi merkittävästi jo muutenkin taloudellisten ongelmien kanssa kamppailevan pankin tilannetta. Lisäksi vaarana on, että ongelmatilanne saattaisi levitä muihin pankkeihin, mikäli myös niiden taloudellinen tilanne ja uskottavuus kyseenalaistettaisiin.

Finanssikriisin jälkeen luodun kriisinratkaisukehikon myötä suuremmat ja järjestelmän kannalta merkittävät pankit asetetaan konkurssin asemesta kriisinratkaisuun. Kantavana periaatteena on, että kriisiytyvän pankin toiminnan uudelleen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia ei maksa enää valtio, eli viime kädessä veronmaksajat, vaan pankin omistajat ja sijoittajat. Tämä toteutuu niin sanotun bail-in-työkalun avulla, jossa pankin omaa pääomaa alaskirjataan ja velkapaperien arvoa joko alaskirjataan tai ne muunnetaan uudeksi omaksi pääomaksi. Näin pankki saa jälleen riittävän pääomapohjan ja voi ”kriisiviikonlopun” jälkeen jatkaa toimintaansa rakenteeltaan muuttuneessa muodossaan. Bail-in-työkalun käytön edellytyksenä on, että pankilla on taseessaan riittävästi arvonalentamis- tai muuntamiskelpoisia velkoja. Siinä missä valvontaviranomaiset päättävät pääomavaatimuksista ja valvovat niitä, kriisinratkaisuviranomaiset eli Suomessa Rahoitusvakausvirasto päättää arvonalentamis- tai muuntamiskelpoisia velkoja koskevista vaatimuksista (MREL).

Kriisiytyneen pankin saattaa olla vaikeaa saada rahoitusta markkinoilta sen kriisinratkaisutilaan asettamista seuraavina päivinä tai viikkoina. On myös mahdollista, joskaan ei kovin todennäköistä, että kriisinratkaisuviranomaisten päättämien kriisinratkaisutoimien onnistumisen varmistamiseksi tarvitaan lisärahoitusta. Juuri tässä yhteinen kriisinratkaisurahasto, joka on rahoitettu pankkisektorilta eikä valtiolta kerättävillä maksuilla, tulee mukaan kuvaan. Yhteisen kriisinratkaisurahaston varoja voidaan käyttää esimerkiksi kriisiytyneelle pankille tai sen ostajalle annettavana lainana ja vakuutena. Varoja voidaan käyttää myös kriisiytyneeseen pankkiin tehtäviin pääomasijoituksiin erittäin tiukkojen ehtojen mukaisesti. Varojen käyttö voi liittyä tilanteisiin, joissa kriisinratkaisuviranomainen arvioi, että tietyn lainan arvonalentamisella tai muuntamisella olisi erittäin merkittävä kielteinen vaikutus rahoitusvakauteen. Yhteinen kriisinratkaisurahasto antaa yhteiselle kriisinratkaisuviranomaiselle välttämätöntä liikkumavaraa, joka puolestaan lisää kriisinratkaisukehikon uskottavuutta. 

Näin ollen jo pelkkä rahastojen olemassaolo on tärkeää. Talletussuojarahasto ja yhteinen kriisinratkaisurahasto ovat toisin sanoen kaksi tärkeää palaa siinä suojaverkostossa, joka on rakennettu minimoimaan pankkikriisien vaikutuksia rahoitusmarkkinoihin ja reaalitalouteen. Rahastojen rahoittajina toimivat nyt pankit vuosittaisten maksujen kautta eivätkä veronmaksajat. Siksi pankit maksavat miljoonia kriisirahastoihin. 

**

Hanna Westmanin alkuperäinen artikkeli on julkaistu ruotsinkielisenä Affärsmagasinet Forum -julkaisussa 10.6.2021.

Blogi