Kriisinratkaisu vaatii pankeilta riittäviä tappionsietopuskureita

Julkaisuajankohta 8.6.2026 8.31
Tyyppi:Tiedote

Rahoitusvakausvirasto (RVV) pitää tärkeänä, että EU:n pankkisääntelyn kehittämisessä turvataan pankkien kriisinratkaisun uskottavuus. RVV julkaisi maanantaina 8. kesäkuuta näkemyksensä pankkisääntelyn kehittämisestä osana EU:n kilpailukykytavoitteita.

RVV katsoo, ettei kriisinratkaisusääntelyn soveltamisessa ole ilmennyt merkittäviä ongelmia. Pankkien piti saavuttaa kriisiratkaisuvalmiudet vuoden 2024 loppuun mennessä, ja ne ovat yleisesti täyttäneet vaatimukset hyvin. Suomalaisilla pankeilla ei ole ollut merkittäviä ongelmia täyttää näitä vaatimuksia.

Erilaiset vaatimukset voisivat vaarantaa kriisinratkaisun uskottavuuden

Kriisinratkaisussa on kyettävä pääomittamaan vaikeuksiin ajautunut pankki leikkaamalla velkoja ja muuntamalla velkoja pankin osakkeiksi. RVV korostaa, että tämän pitää olla mahdollista riippumatta siitä, kuinka suuri pankki on tai mitä kriisinratkaisuvälinettä käytetään.

Jotta kriisinratkaisuviranomaiset pystyvät varautumaan uudelleenpääomittamiseen, pankeilla pitää olla riittävän korkea tappioidenkattamis- ja uudelleenpääomitusvaatimus (MREL), joka perustuu pääomavaatimuksiin.

RVV varoittaa, että kriisinratkaisujärjestelmän uskottava toiminta voisi vaarantua, jos MREL-vaatimuksia rajattaisiin pankin koon tai suunnitellun kriisinratkaisuvälineen mukaan.

”Kriisinratkaisua varten asetettavia MREL-vaatimusten tasoa ei voida tarkastella irrallaan pankin pääomavaatimuksista. Jos tavoitteena on vaatimusten alentaminen, vaatimuksia olisi tällöin alennettava johdonmukaisesti pääomavaatimuksista lähtien”, sanoo RVV:n ylijohtaja Jaakko Weuro.

Yhteinen talletussuoja on tärkeä oikein toteutettuna

RVV:n näkemyksen mukaan yhteinen talletussuojajärjestelmä on edelleen tärkeä rakenteellinen tavoite pankkiunionin kehittämiseksi. Kokemukset sekä Suomesta että kansainvälisesti osoittavat, että kriisinratkaisu- ja talletussuojatehtävien keskittäminen yhdelle viranomaiselle on toimiva ratkaisu. Ongelmatilanteen hallinta ja siihen varautuminen on tehokkaampaa, kun kaikki valtuudet ovat samalla viranomaisella.

RVV kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että talletussuojajärjestelmien toiminnassa on edelleen hyvin paljon jäsenvaltiokohtaisia eroavaisuuksia. Kansallisia toimintamalleja pitää muuttaa, jotta voidaan toteuttaa toimiva yhteinen talletussuojajärjestelmä.

”Yhteistä järjestelmää ei pidä toteuttaa yksinomaan lisärahoituskapasiteettina kansallisesti toteutettaville kriisinhallintatoimenpiteille tai käyttää pankkien rakentamien tappiopuskureiden alentamiseen. Tämä heikentäisi pankkiunionin yhtenäisyyttä, ja samalla yhteisen talletussuojajärjestelmän hyödyt jäisivät pitkälti saavuttamatta”, Weuro korostaa.

Komissio arvioi pankkisääntelyn kehittämisestä

RVV:n näkemykset liittyvät Euroopan komission käynnissä olevaan arvioon siitä, miten pankkisääntelyä pitäisi kehittää kilpailukyvyn edistämisen näkökulmasta. Komissio on kertonut julkaisevansa kesän aikana arvion kehittämistarpeista.

RVV:n julkaiseman muistion tarkoituksena on tukea aiheesta käytävää keskustelua ja kansallista kannanmuodostusta.

Lisätietoja:
Ylijohtaja Jaakko Weuro, puh. 0295 253 510, jaakko.weuro(at)rvv.fi