Mitkä talletukset ovat suojattuja?

Talletussuoja turvaa ainoastaan talletuksia eli pankkitilillä olevia varoja. Pääsääntöisesti kaikkien tallettajien eli tilinomistajien talletukset kuuluvat talletussuojan piiriin. Talletussuoja ei ole sidottu tallettajan kotipaikkaan tai kansallisuuteen. Talletussuoja turvaa sekä euroissa että muussa valuutassa tehtyjä talletuksia.

Mikä on talletus? 

Talletus on tallettajan nimellä pankin järjestelmiin avattu pankkitili (avistatili) tai määräaikaistili (määräaikaistalletus).  

Talletuksia ovat esimerkiksi: 

  • päivittäisasiointiin tarkoitetut käyttötilit,

  • säästämiseen tarkoitetut säästötilit (ml. pitkäaikaissäästämiseen käytettävät ps-tilit), 

  • ensiasunnon säästämiseen käytettävät ASP-tilit ja

  • toisen lukuun tehdyt talletukset, kuten asiakasvaratilit.

Talletuksen tunnusmerkkeihin kuuluu esimerkiksi se, että tallettaja on saanut talletuspankiltaan talletustiliä koskevan tilisopimuksen sekä talletustilien yleiset ehdot.  

Vain talletuspankilla on oikeus ottaa vastaan talletuksia. Näin ollen talletukseksi saa nimittää ainoastaan talletuspankkien tarjoamia talletustuotteita. Talletuspankeilla on velvollisuus tiedottaa asiakkailleen vuosittain talletussuojaan liittyvistä perusasioista.

Rahoitusvakausvirasto teetti talletussuojaa koskevan tietoisuustutkimuksen vuonna 2019. Tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista (56 %) tietää, että Suomessa on pankkitalletuksia koskeva suojajärjestelmä.

Rahoitusvakausviraston luottamuskyselyn keskeiset tulokset (2019)

Mitkä tuotteet, tilit tai talletukset eivät kuulu talletussuojan piiriin? 

Talletussuojan piiriin eivät kuulu sijoitukset, maksupalveluntarjoajien maksutilit eivätkä rikoksiin liittyvät talletukset.  

Sijoitukset 

Tilimuodot, jotka ovat luonteeltaan sijoituksia, eivät kuulu talletussuojan piiriin. Talletussuojaa ei ole tarkoitettu riskillisten sijoitusten suojaamiseen.  

Sijoituksia ovat esimerkiksi: 

  • arvopaperit, kuten osakkeet ja rahasto-osuudet,

  • pankkien oman pääoman ehtoiset sijoitustuotteet, kuten OP:n tuotto-osuudet ja POP-osuudet sekä

  • rahamarkkinatalletukset, pankkien liikkeeseen laskemat sijoitustodistukset ja muut rahamarkkinainstrumentit.

Sijoitussidonnaiset talletukset ja osakesäästötilit ovat osittain suojattuja

Joissain tapauksissa talletus, joka on sijoitussidonnainen, kuuluu osittain talletussuojan piiriin. Jotta talletus kuuluisi talletussuojan piiriin, tulee talletuksen koron olla helposti etukäteen laskettavissa. 

Sijoitussidonnainen talletus tarkoittaa talletustuotetta, jonka korko on kokonaan tai osittain sidottu kohde-etuuden kehitykseen. Tyypillisesti kohde-etuus on esimerkiksi osakekori. Lisäkorko tarkoittaa korkoa tai tuottoa, jota ei ole sidottu ajan kulumiseen, vaan kohde-etuuden kehitykseen. Takuukorko tarkoittaa korkoa, joka on sidottu ajan kulumiseen.  
 
Sijoitussidonnaisen talletuksen pääoma ja takuukorko kuuluvat talletussuojan piiriin. Sijoitussidonnaisen talletuksen lisäkorko ei kuitenkaan kuulu talletussuojan piiriin. 

Osakesäästötilillä olevat rahavarat kuuluvat talletussuojan piiriin. Osakesäästötilisopimuksen säästövaroihin kuuluvat osakkeet ovat sen sijaan sijoituksia, jotka eivät kuulu talletussuojan piiriin. 

Maksupalveluntarjoajien maksutilit 

Maksupalveluntarjoajia ovat maksulaitoslaissa tarkoitetut maksulaitokset, sähkörahayhteisöt ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijat. Maksupalveluntarjoaja ei ole talletuspankki, joten se ei ota vastaan talletuksia. Maksupalveluntarjoajien maksutilit eivät siten kuulu talletussuojan piiriin maksupalveluntarjoajan maksukyvyttömyystilanteissa.

Maksupalveluntarjoajien asiakasvaroja turvataan maksupalveluntarjoajan maksukyvyttömyyden varalta muilla keinoilla kuin talletussuojalla. Maksupalveluntarjoajan on säilytettävä asiakasvaroja erillään niin, että asiakasvarat ovat myös maksupalveluntarjoajan maksukyvyttömyystilanteessa erotettavissa maksupalveluntarjoajan omista varoista. Maksupalveluntarjoaja säilyttää asiakkaidensa varoja esimerkiksi tallettamalla ne talletuspankkiin.

Maksupalveluntarjoajan maksukyvyttömyystilanteessa maksutileillä olleita varoja ei korvata talletussuojasta, vaan asiakkaiden varat maksettaisiin asiakkaille osana normaalia maksukyvyttömyysmenettelyä kuten konkurssia.

Kun maksupalveluntarjoaja on tallettanut asiakasvarat talletuspankkiin, ne ovat talletussuojan piirissä talletuspankin maksukyvyttömyystilanteessa.

Rikoksiin liittyvät talletukset 

Talletussuojan piiriin eivät kuulu sellaiset talletukset, jotka perustuvat kätkemis- ja rahanpesurikoksiin. Jos rikosta koskeva esitutkinta tai oikeudenkäynti on vireillä, talletussuojakorvausta ei talletuspankin maksukyvyttömyystilanteessa makseta ennen kuin tuomioistuin on antanut lainvoimaisen päätöksen. 

Kenen talletukset kuuluvat talletussuojan piiriin? 

Pääsääntöisesti kaikkien tallettajien talletukset ovat suojattuja. Tallettajalla tarkoitetaan tilisopimuksessa tilinomistajaksi merkittyä henkilöä. Talletussuoja ei ole sidottu tallettajan kotipaikkaan tai kansallisuuteen. 

Tallettajia ovat esimerkiksi: 

  • yksityishenkilöt,

  • kuolinpesät ja

  • erilaiset organisaatiot: yritykset yhtiömuodosta ja koosta riippumatta, rekisteröidyt yhdistykset sekä säätiöt.

Kenen talletukset eivät kuulu suojan piiriin? 

Ainoastaan erikseen laissa listatut tallettajat eivät saa talletuksilleen suojaa. Talletussuojan piiriin eivät kuulu seuraavat tallettajat:

  • Julkisyhteisöt – esimerkiksi valtio ja sen laitokset – kunnat ja kuntayhtymät sekä Ahvenanmaan maakunta.
  • Luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt, vaihtoehtorahastojen hoitajat ja rahoituslaitokset, kun talletus on tehty niiden omaan lukuun (näidenkin tallettajien asiakasvaratilit kuuluvat suojan piiriin).
  • Vakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, eläkesäätiöt ja vakuutuskassat.

Jos talletuksen omistajan henkilöllisyyttä ei pystytä selvittämään, ei talletukselle voida suorittaa talletussuojakorvausta.

Kuinka suuri korvausmäärä on? 

Talletussuojakorvauksen määrän lähtökohtana on tilin saldo. Myös maksujenvälityksessä olevat varat eli tallettajalle tulossa olevat tilisiirrot sekä tilille kertynyt korko lasketaan mukaan korvausmäärään. Rahoitusvakausvirasto saa kaikki edellä mainitut tilitiedot suoraan pankeilta.  

Talletussuojakorvauksen määrään lasketaan mukaan tallettajan kaikki talletukset maksukyvyttömässä pankissa tilien lukumäärästä riippumatta. Maksimikorvaus yhdelle tallettajalle on kuitenkin 100 000 euroa. Maksimikorvaus on tallettajakohtainen. Esimerkiksi puolison saama korvaus ei vaikuta toisen puolison korvaukseen. 

Maksimikorvaus on myös pankkikohtainen. Jos tallettajalla on tilejä useissa pankeissa, jokaisessa pankissa olevilla talletuksilla on oma 100 000 euron maksimikorvausrajansa. On kuitenkin huomattava, että talletussuojan näkökulmasta OP Ryhmä, POP Pankki -ryhmä ja Säästöpankkiryhmä katsotaan kukin yhdeksi pankiksi. Tämä johtuu siitä, että ryhmään kuuluvat pankit vastaavat ryhmän sisällä kokonaan tai osittain toistensa sitoumuksista tai velvoitteista.