Hyppää sisältöön

Rahoitusvakausvirasto kerää talletussuojarahastoon 105 miljoonaa euroa vuonna 2020

30.4.2020 9.01
Tiedote

Rahoitusvakausvirasto kerää talletuspankeilta vuonna 2020 talletussuojamaksuina sekä talletussuojajärjestelmän liittymismaksuna yhteensä 105 miljoonaa euroa. 

Talletussuojamaksuilla kartutetaan talletussuojarahastoa, jonka tehtävänä on turvata talletuspankkien tallettajien saamisia. Talletussuojarahaston tavoitetaso on 0,8 prosenttia Suomessa toimivien talletuspankkien korvattavien talletusten yhteismäärästä. Tämä vastaa noin 1,07 miljardia euroa laskettuna vuoden 2019 lopun korvattavien talletusten määrästä (2018 vuoden lopun korvattavien talletusten määrästä laskettu tavoitetaso oli 1,03 miljardia euroa).

Korvattavien talletusten määrä oli vuoden 2019 lopussa noin 134 miljardia euroa (vuoden 2018 lopussa oli noin 129 miljardia euroa). Korvattavien talletusten määrä on kasvanut vuoden 2019 aikana, mistä syystä rahaston tavoitetasokin on noussut ja rahastoon kerättävien talletussuojamaksujen määrä on hieman kasvanut. Talletussuojarahaston koko on noin 546 miljoonaa euroa tällä hetkellä. Vuoden 2020 talletussuojamaksujen keräyksen jälkeen talletussuojarahaston koko tulee olemaan noin 651 miljoonaa euroa.

Keräämällä laitoksilta vuotuisia talletussuojamaksuja sekä talletussuojajärjestelmän liittymismaksuja talletussuojarahasto kartutetaan tavoitetasolleen vuoteen 2024 mennessä. Nordea suorittaa vuoteen 2024 mennessä rahastoon laissa säädetyn liittymismaksun, joka on 0,8 prosenttia sen korvattavien talletusten määrästä. Muiden Suomessa toimivien talletuspankkien talletussuojamaksut määräytyvät riskiperusteisesti.

Lisätietoja: kriisinratkaisuasiantuntija Erika Aunio ([email protected])

 

 


Ajankohtaiset tiedotteet

RVV:n tiedotustilaisuus 20.5.2020
Tiedote 20.5.2020 15.52
RVV ja varautuminen koronavirukseen
Tiedote 13.3.2020 11.42
EBA julkaisi MREL-seurantaraporttinsa
Tiedote 19.2.2020 9.03
Tuija Taos jatkaa RVV:n ylijohtajana
Tiedote 6.2.2020 13.48
Nimitysuutisia Rahoitusvakausvirastossa
Tiedote 13.12.2019 9.10